Suomen Wushu-liitto perustettiin 1991 ja Kansainvälinen Wushu-liitto
vuonna 1990. Helsingin Wushu ry:n jäsenet ovat Suomen Wushu-liiton
kautta Kansainvälisen Wushu-liiton toiminnan piirissä.
Suomen Wushu-liiton jäsenjärjestönä yhdistys
osallistuu kansainvälisiin tapahtumiin ja kilpailuihin. Wushu-kilpailuissa
lajit jaetaan kahteen ryhmään: liikesarjoihin ja otteluihin.
Liike-sarjoihin kuuluva taijiquan on alusta alkaen ollut yksi kilpailujen
päälajeista.
Wushu-lajit otettiin mukaan Aasian kisoihin vuonna 1990, ja ne
ovat mukana myös Aasian olympialaisissa. Vuodesta 1986 lähtien
on joka toinen vuosi pidetty wushun EM-kilpailut ja vuodesta 1991
lähtien MM-kilpailut myös joka toinen vuosi.
Yhdistyksen jäsenet ovat menestyksekkäästi
edustaneet Suomea Wushun EM-kilpailuissa: 1994 (kultaa miesten taijissa),
1996 (hopeaa naisten taijissa), 2000 (hopeaa ja pronssia naisten taijissa),
2002 (kultaa naisten taijissa ja taijijianissa) sekä 2006 (kultaa
miesten taijijianissa, hopeaa miesten nanquanissa, daoshussa ja gunshussa
sekä pronssia miesten nangunissa). Nuorten EM-kisoista 2005 tuli
myös hopeaa (gunshu). Myös Wushun MM-kilpailuihin on osallistuttu
säännöllisesti vuodesta 1991. Paras saavutus on ollut
kuudes sija sekä naisten että miesten taijissa.
1 §
Yhdistyksen nimi on Helsingin Wushu ry ja sen kotipaikka on Helsingin
kaupunki. Näissä säännöissä käytetään
yhdistyksestä nimeä yhdistys.
2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää
kaikkien kiinalaista alkuperää olevien wushu-lajien harrastusta
Suomessa sekä tehdä tunnetuksi wushun piiriin lukeutuvia
taistelu-taitoja ja terveydenhoitomenetelmiä. Näihin lajeihin
ja menetelmiin lukeutuvat muun muassa shaolinquan, taijiquan, xinqyi,
baqua sekä qigong.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää
valmennus-, koulutus-, tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä
juhlia, valistus- ja huvitilaisuuksia.
Toimintansa tukemiseksi yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan
lahjoituksia ja testamentteja, omistaa ja hallita kiinteää
ja irtainta omaisuutta, julkaista painotuotteita sekä asianomaisella
luvalla järjestää arpajaisia, rahankeräyksiä
ja julkisia huvitilaisuuksia.
3 §
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen yhdistyksen
tarkoitusperiä kannattava yksi-tyinen henkilö. Alle 18-vuotias
henkilö katsotaan nuorisojäseneksi. Hallitus hyväksyy
jäseneksi 2/3 enemmistöllä.
Jos jäsen haluaa erota yhdistyksestä, ilmoittakoon siitä
kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle
tai ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan
merkittäväksi. Jäsen on vapaa velvollisuuksistaan
yhdistystä kohtaan vuoden kuluttua siitä, kun lainmukainen
eroamis-ilmoitus on tehty.
Yhdistyksen hallituksella on oikeus erottaa jäsen, jonka toiminta
on yhdistyksen toiminnan vastainen tai sitä vahingoittava.
Jäsen, jonka hallitus on erottanut, on oikeutettu saattamaan
erottamiskysymyksen yhdistyksen kokouksen ratkaistavaksi ilmoitettuaan
siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle 30 päivän
kuluessa erottamispäätöksestä tiedon saatuaan.
Jäsenet maksavat vuosittaisen jäsenmaksun, jonka määrää
yhdistyksen vuosikokous kutakin vuotta varten erikseen. Maksuhetkellä
alle 18-vuotias nuorisojäsen maksaa alennetun jäsenmaksun.
Jäsenmaksu on suoritettava yhdistykselle siinä ajassa
kuin kokous määrää, kuitenkin aina ennen tilivuoden
loppua. Erillistä liittymismaksua ei ole. Jäsen, joka
ei kolmena perättäisenä kalenterivuotena ole maksanut
jäsenmaksuaan, katsotaan eronneeksi yhdistyksestä.
Yhdistyksen ulkopuolella suoritettavasta lajin opetuksesta jäsenen
tulee sopia yhdistyksen hallituksen kanssa.
4 §
Yhdistyksen asioita hoitaa yhdistyksen hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa
valitut puheenjohtaja, joka samalla on yhdistyksen puheenjohtaja,
sekä kolme muuta varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä.
Hallituksen jäsenten toimikausi on vuosi-kokousten välinen
aika. Erovuorossa oleva hallituksen jäsen voidaan valita tehtäväänsä
uudelleen. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä
valitsee sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä
ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään
kaksi hallituksen jäsentä sitä heiltä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun sen jäsenistä
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien on paikalla puolet.
Hallituksen kokouksissa ratkaistaan asiat yksinkertaisella äänten
enemmistöllä. Äänten mennessä tasan tulee
päätökseksi kanta, johon puheenjohtaja on yhtynyt,
paitsi vaaleissa, joissa arpa ratkaisee.
Hallituksen kokouksessa puhetta johtaa puheenjohtaja tai tämän
ollessa estyneenä varapuheenjohtaja.
5 §
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
tai sih-teeri tai rahastonhoitaja tai joku muu hallituksen kokouksen
siihen määräämä henkilö kukin erikseen.
6 §
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi, ja tilinpäätös
tulee jättää tilintarkastajille viimeistään
kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa
tarkastuskertomuksensa hallitukselle viimeistään viikko
ennen vuosikokousta.
7 §
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Yhdistyksen kokouksista
ilmoitetaan jäsenille vähintään kaksi viikkoa
ennen kokousta harjoitussalin ilmoitustaululla ja yhdistyksen internet-sivuilla.
Muut tiedonannot saatetaan jäsenten tiedoksi vuosikokouksen
päättämällä tavalla.
8 §
Yhdistyksen varsinainen vuosikokous pidetään vuosittain
hallituksen määräämänä päivänä
helmi-huhtikuussa.
Ylimääräisiä kokouksia pidetään,
milloin yhdistyksen kokous tai hallitus niin päättää
tai kun vähintään kymmenesosa yhdistyksen äänioikeutetuista
jäsenistä pyytää sitä kirjallisesti hallitukselta
erityisesti ilmoitettua asiaa varten.
Jokaisella 15 vuotta täyttäneellä yhdistyksen jäsenellä
on yhdistyksen kokouksessa ääni-oikeus ja yksi ääni.
Yhdistyksen kokouksissa ratkaistaan asiat yksinkertaisella äänten
enemmistöllä, paitsi 10§
:ssä mainituissa tapauksissa. Äänten mennessä
tasan tulee päätökseksi se kanta, johon puheenjohtaja
on yhtynyt, paitsi vaaleissa, joissa arpa ratkaisee.
Ylimääräisissä kokouksissa voidaan ratkaista
vain kokouskutsussa mainitut asiat.
9 §
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat
asiat:
1. kokouksen avaus,
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa
sekä kaksi ääntenlaskijaa,
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys,
5. esitetään hallituksen kertomus yhdistyksen toiminnasta
edelliseltä kalenterivuodelta,
6. esitetään tilinpäätös ja tilintarkastajien
lausunto vuosikertomuksen ja tilien johdosta ja päätetään
tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden
myöntämisestä hallitukselle,
7. vahvistetaan yhdistykselle toimintasuunnitelma, talousarvio sekä
yhdistyksen jäsenmaksujen suuruus seuraavalle kalenterivuodelle,
8. päätetään tilintarkastajien ja hallituksen
jäsenten palkkiosta,
9. päätetään niistä avustuksista, joita
yhdistys mahdollisesti jakaa jäsenilleen lajin kilpailuihin
osallistumiskustannusten kattamiseksi sekä lajin arvostelu-
ja/tai tuomaritutkintojen suorittamiseksi,
10. toimitetaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan ja varsinaisten
ja varajäsenten vaali,
11. valitaan kaksi tilintarkastajaa sekä kaksi varatilintarkastajaa
tarkastamaan seuraavan kalenterivuoden tilit, sekä
12. käsitellään muut hallituksen määräämät
asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen
vuosikokouksessa käsiteltäväksi, hänen on siitä
kirjallisesti ilmoitettava niin hyvissä ajoin, että asia
voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
10 §
Päätökseen, joka tarkoittaa yhdistyksen purkamista
tai sääntöjen muuttamista, vaaditaan vähintään
2/3 yhdistyksen kokouksessa annetuista äänistä. Kokouskutsussa
on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen
purkamisesta.
Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, sen varat käytetään
yhdistyksen tarkoitusta edistämään yhdistyksen viimeisessä
kokouksessa päättämällä tavalla.